Tänään oli aamusta klo 9.15 aika eläinlääkärille.  Ennen kotoa lähtöä Laku karkasi oven raosta ulos. Sitä sitten ajoin pitkin pihaa takaa eikä meinannut millään antautua kiinni. Viimein sain kummankin omaan boxiinsa auton takapenkille. Niinpä sitten lähdettiin huruuttelemaan. Ensin eläinlääkäri tutki molemmat (kuunteli sydänäänet, korvat ja muutenkin päällisin puolin). Seuraavaksi molemmille annettiin rauhoittavat piikit pyllyksille ja laitettiin kumpikin eri häkkiin. Kissoille tuli huono-olo ja oksentelivat. Siinäpä sitten putsattiin niiden turkkeja oksennuksesta. Välillä lekuri teki näistä paperihommia. Sittenpä olikin narkoosin pistäminen ja taas häkkiin. Rauhoittava piikki oli jo aika hyvin tehonnut, olivat jo tokkurassa. Samalla saivat kipulääkkeen ja antibiootin.

Sitten varsinainen toimenpide alkoikin. Lekuri sanoi, että saan olla katsomassa jos vain pystyn. Ja minä tyttöhän katsoin, eikä tehnyt yhtään häijyä. Ensin oli Laku. Kissa sidottiin jaloista kiinni pöytään, sitten karvojen poistoa, desinfiointi, pienellä terävällä veitsellä viilto, pallin tyhjennys, ison suonen sidonta langalla, suonen katkasu ja sama toiselle puolikkaalle. Lopuksi pulveria leikattuun alueeseen.  Ai niin. Kissat nukkuu narkoosissa silmät auki, joten laitettiin silmiin tippoja ennen ja jälkeen leikkausta, ettei ne kuivu. Siinä koko homma. Sitten Olikin Laten vuoro.

Tulo matkalla kissat olivatkin auton takapenkillä pyyhkeen päällä, koska niitä ei voinut tunkea niihin boxeihin. Kotona laitoin kylppärin lattialle jatkamaan unia. Late heräsi jo noin klo 11.30 ja alkoi vähän liikkua, mutta pää ei kannattanut ja alkoi heti voimaan pahoin. Toinen virkoili varmaan tuntia myöhemmin. Ja sillä sama juttu. Nyt jo olisivat halukkaita tulemaan muihin huoneisiin, mutta en hirviä antaa tulla, koska pissa ja oksennus saattaa tulla.  Laku painoi muuten 4325 g ja Late laiheliini painoi kuitenkin yli 3700 g. Pitää nyt mennä pitämään niille seuraa kylppäriin ja tarjoamaan jotain syötävää. Voi meidän pieniä reppanoita, niitä tulee hoidettua kuin pieniä lapsia konsanaan. Päivä huomenna niillä varmaan jo parempi. 

Tässä nämä pikkupotilaat heti kotiin tultua.

1540714.jpg