Moikkelis moi!

Niin se tämäkin viikko on taas pulkassa. Ensin oli työntäyteinen viikko ansiotyössä ja sitten tämä viikonloppu tehty wc-remppaa.  Vaan paljon on saatukin aikaiseksi.  Nyt seinissä on jo laatat, lasikuitutapetti myös seinissä. Lattiaan on laitettu laatat. Kiitos tästä kuuluukin todella ammattitaitoiselle mestarille. Mieheni veli siis kyseessä. Minä olin aputyttönä. En olisi kuunaan uskonut, miten iso homma voikin yhden vessan laitto olla. Noin parin-kolmen päivän päästä, kun kaikki on kuivunut kunnolla, saankin sitten tehdä laattojen saumauksen. Luulen sen onnistuvan ihan hyvin sillä olen aikaisemminkin moista hommaa tehnyt. Sain nytkin hyvät ohjeet.  Olisin ottanut jo kuvia tänne, mutta mieheni oli laittanut wc:n oven lukkoon, ettei vaan kukaan vahingossa mene kävelemään sinne, enkä kehdannut mennä itsekkään sitä enää aukomaan. Kuvat sitten myöhemmin.

Kun homma oli saatu päätökseen, piti ruveta kopsuttelemaan ulkona mattoja ja pesemään lattioita pölyistä. Että näin tämä 1 adventti vietettiin meillä.

*****

Aamulla olis taas duuniin lähtö. Tiistaina Kuopioon koulutuspäiville. Saattaa taas vierähtää päivät töissä myöhään iltaan. Selkä oireilee vielä hiukan, mutta enpä ole sen antanut enää häiritä. Muistaa vaan napsia kipulääkkeitä.

*****

Käsityöt ovat olleet koko viikon taka-alalla. Eli ei piston pistoa ole tehty. Ai niin pitihän minun kaivaa tänä aamuna jo heti kahdeksan jälkeen saumuri ja ompelukone kaapista. Nuorimmaiseni tuli viikonlopuksi kotiin ja hän pyysi minua lyhentämään icepakin ulkoiluhousujen lahkeita. Pikkusen ensin piti miettiä, miten tekisi. Lahkeen suussa nääs oli vetoketjut ja tarrakiinnitystä. Vaan homma tuli hoidettua, eikä niistä huomannut että olin niitä ommellut. Ja mikä parasta, ei mennyt edes "hermot".

Mutta nyt taidan heittäytyä vähäksi aikaa pitkäkseni sohvalle ja katsomaan telkkua.

Heikun keikun!!