Kirjoittaja
Olen yli 50 vuotias ja asun Pohjois-Savossa. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kolme aikuista lasta, jotka ovat jo muuttaneet pois kotoa. Meillä on pari poikakissaa Laku ja Late. Käyn työssä ja vapaa-aikoinani teen kaikenlaisia käsitöitä. Blogissani kertoilen sitä sun tätä.
Tervetuloa viihtymään sivuilleni.
|
08.01.2012 - 13:45
Ennen joulua sain tehtyä tämän valotaulun. Idean sain annelinkasityot.vuodatus.net blogista. Toteutin sen vain omalla tyylillä. Neuloin ohuesta paperinarusta aina oikeaa neuletta koko aukon suuruisen levyn, jonka kiinnitin nitojalla kiinni kehykseen. Puikot no 10. Kehysten löytäminen olikin tässä hommassa se suurin vaiva. Monta liikettä parissa kaupungissa haeskeltiin, mutta ei mistään löytynyt. Viimein Kuopiosta Kodin Ykkösestä löytyi itse koottavat kehykset. Niitä olikin sitten monen kokoista. Kehykset oli kaikki puun värisiä, joten mieheni maalasi ne valkoisiksi. Näissä tuon aukon koko on noin metri x 40 cm. Ensin mallailin noita monivärivaloja, mutta loppujen lopuksi siihen tuli sitten tavan yksiväriset valot. Tämä taulu nimittäin meni poíkani kaupunkiasunnon seinälle, eikä hän halunnut mitään diskovaloja laitettavan. Hän pyysi alun alkaen tekemään ryijy taulun, mutta siihen mulla ei olisi ollut aikaa.


01.01.2012 - 13:26
Ensiksi toivotan Teille kaikille
HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2012
Blogissani on ollut hiljaiseloa jo yli kolme kuukautta. Ja mistäköhän syystä. Aivan älytön ryysis on ollut töissä. Työpäivät ovat venyneet 10-13 tuntisiksi. Välillä viikonloppunakin työpaikalla. Terveydenhuollon kuntayhtymämme purkautui nyt vuoden vaihteessa ja henkilökunta siirtyi sairaanhoitopiiriin perustettuun liikelaitokseen. Normaalitöiden ohella piti tehdä kaikki muutokseen liittyvät työt. Tietokoneitakin on kaksin kappalein työpöydällä. Mutta kun käsiä ei ole kuin yhdet parit. Illalla kotiin tultua ei jaksanut tehdä mitään, pesulle ja nukkumaan ja aamulla melkein yhtä uupuneena taas töihin. Luulen, että saattais helpottaa helmikuun puolella hiukan. Saa nähdä sitten. Mutta se siitä.....
Joulu tuli ja meni. Tunnelmaan en kyllä päässyt ollenkaan, sillä mitään joululeivonnaisia en ehtinyt tekemään. Iso kiitos kuuluu miehelleni, joka hommasi joulua varten kaikki tarvittavan kaupan hyllyltä ja tyttäreni oli valmistanut porkkana- ja lanttulaatikot. Ai niin... laitoinhan minä yöksi uuniin juhlakinkun paistumaan. Kaikkea oli mitä tarvittiin. Onnekseni joululahjat olin hommannut jo hyvissä ajoin.
Vanhin tyttäremme kävi perheineen tapaninpäivänä meillä. Heitäkin näkee niin harvoin. Kaikilla omat kiireensä opiskelu ym... Nuorimmaisemme oli koko joulun meillä täällä.
Tämä tarina liittyy alla olevaan kuvaan. Pari vuotta sitten kävin Tampereella . ja ostin sieltä enkeli tarvikepaketin. Itse en silloinkaan ehtinyt sitä tekemään, niinpä annoin tyttärelleni sen tehtäväksi ja taisin sanoa ettei ole mitään kiirettä tehdä sitä. No aikaa kului kaksi vuotta, oli nääs unohtanut koko jutun kaappiinsa. Nyt enkeli on valmis. Kiitos Katille. (enkeli on täysin vaalee, mutta minun kuvat ovat aina epäselviä).

17.09.2011 - 20:31
Näiden pitsineulesukkien mallin löysin Novitan vuoden 2010 syksy lehdestä. Lankana näissä on 7 veljestä ja puikot 3,5. Neulemalli oli helppo ja mikä parasta - ei tarvinnut mitään apupuikkoa käyttää. Mutta mutta....ohje jäi vähän huonolle luvulle, joten virhehän näihin tuli. Eka sukka oli valmis, kun katsoin lehdestä tarkemmin ohjetta. Jalan päälliosaan olisi pitänyt neuloa vain kolme kuviota ja molemmin puolin kuviota nurjat 2 silmukkaa. Minulla näissä nyt on viisi kuviota eikä nurjia silmukoita lainkaan. Itseäni ei haittaa virhe lainkaan. Kuvassa nallevanhus esittelee nyt niitä.


08.09.2011 - 20:31
Hyvä naapurimme oli tuonut pihallemme ison tyrnin oksan. Kuvassa osa sitä oksaa. Marjoja oli tosi paljon. Aikamoinen homma vaan niitä nyplätä pois. Saa varoa piikkejä ja jokainen marja on irrotettava erikseen. Keitin marjat, jonka jälkeen siivilöin siemenet pois, vaikkakin siemenissä tuntuukin olevan kaikki terveellisimmät aineet. Laitoin hyytelöimisaineen keitokseen. Ensi alkuun näytti siltä ettei siitä mitään hyytelöä tule ja joudun nakkaamaan sen pöpelikköön, mutta niin se alkoi jäähdyttyään hyytymään. Tuli oikein napakkaa ja hyvää.

08.09.2011 - 20:05
Näin syksyllä tulee oikein himo alkaa neuloa sukkia talven varalle. Neuloin nämä sukat Novitan 7 veljestä Polkka langasta. Sukan varressa on 14 silmukkaa per puikko. Terässä taasen on 13 silmukkaa per puikko. Neuloin 3,5 puikoilla, jolloin tuli sopivan napakkaa neuletta. Minusta väri on nätti. Ja mikä parasta niin onnistuin toisen sukan aloittamaan oikeasta kohtaa lankaa, että sain raidat identtiseksi toisen sukan kanssa.


13.08.2011 - 22:05
Nämä sukat on neulottu Novitan Tuomas sukkalangasta. Malli löytyi Novitan lehdestä. Nytpä en muista minkä vuoden lehti se oli, enkä viitsi ruveta etsimäänkään. Koko oli naisten 38. Lanka oli mielestäni hyvä neuloa. Siinä on 40 % villaa, 35 % akryyliä ja 25 % polyamidia. Eivät kutita, niinkuin täydestä villasta neulotut. Tuntuu miellyttävältä jalassa.


07.08.2011 - 17:07
Eilen pistäydyimme vanhimman tyttären luona Pohjanmaalla. Oikeastaan koko matkan satoi vettä, välillä tosi rankastikkin. Mutta eipä tuo loppupeleissä haitannut. Tytär oli laittanut alku keväästä tipuja. Kovasti olivat kasvaneet. Nyt tietää jo mikä on kukko ja mikä on kana. Yksi kukoista oli nimeltään Esteri. Oli aika äksy. Kukkoja oli muistaakseni kolme. Osasivat jo kiekua kovasti. Kaikki olivat niin nättiä, että ajattelin laittaa tänne teidänkin (blogini lukijoiden) katseltavaksi. Harvemmin näkee noin värikkäitä tipuja. Siellä oli taas kovasti aherrettu.
Kiitos Katille ja koko perheelle eilisestä...



Tänään pyörähdimme mökillä. Pinosimme polttopuita liiteriin. Eivätpähän ainakaan enää kastu. Vielä jäi paljon laittamatta. Poimin taas vähän mustikoita. Niitä nyt kyllä metsissä riittää. Tulevalla viikolla on vielä pakko kerätä suurimmat pois, ei raaski jättää niitä metsään.
Mökin rakentaminenkin on vähän edistynyt. Perjantaina muurari teki takkaa. Melkoinen työ siinäkin. On nyt puolessa välissä, maanantaina tulee jatkamaan. Alla kurkistus mökin ulkoseinästä. Päällisin puolin valmista, kuisti tehdään viimesenä. Kaikki rakennukset meillä on tämän värisiä. Tykkään kovasti, sopii hyvin rantamaisemaan.


01.08.2011 - 21:06
Aikani kuluksi aloin tuhertaa tuoksupussia. Malli oli Novitan kesä 2008 lehdessä. No minulla ei kätköistäni löytynyt ohutta nauhaa pussukkaan. Tänään kävimme Iisalmessa ostoksilla, vaan eipä löytynyt nauhaa Prismastakaan eikä City Marketista. Mutta ei hätiä mitiä. Ostin puseroita, joissa nykyään on olkapäissä vissiin henkaria varten nauhalenkit. Leikkasin ne pois ja siitäpä sainkin pussukkaan nauhat. No mitäs pussiin sitten laitan, ei ollut laventelia eikä muutakaan. Otin pumpulia ja suihkutin siihen Opiumia reilusti ja tungin pumpulin pussukkaan. Isäntä sanoi, että kylläpä tuoksuu. Siihen sanoin, että tämähän on tuoksupussi.
Heh heh.......

01.08.2011 - 20:42
Eilen sunnuntaina puuhastelin kotona ulkohommissa. Aloinpa tuumasta toimeen ja päätin putsata pari koristeallasta. Koko kesänä en ollut vaihtanut niihin vettä. Arvata vai saattaa, miten olivat limoittuneet ja kaikkea roskaa sinne puista oli lennellyt esim. paljon koivunsiemeniä. Ekaks altaat tyhjensin uppopumpulla. Sitten painepesurilla vaan suihkuttelemaan. Puhdasta tuli. Eikun sitten puhtaat vedet altaaseen. Onneksi meillä on pihakaivo, johon on laitettu aina kesäksi vesiautomaatti, niin ei tarvitse kallista verkostovettä altaisiin ja kukkien kasteluun käyttää. Suihkupumput putsasin myös. Nyt onkin kaikki puhdasta. Samalla keräilin kuihtuneet kukat pois penkeistä. Vielä sinne kuitenkin jäi muutamia kukkia jäljelle. Otinpa kesän ensimmäiset kuvatkin pihalta. Ei siellä nyt enää paljoa kuvattavaa ollutkaan, koska suurin osa kukista ja pensaista oli jo kukkimisensa kukkinut.









31.07.2011 - 22:09
Torstaina heti aamusta lähdin poikani kanssa mökille. Isäntä sai mennä yksin asioimaan Kuopioon. Mitään isompaa siellä ei nyt hommailtukaan. Toki kävin poimimassa ensimmäiset mustikat. Meillä heti mökin läheisyydessä on hyvät mustikkamaat. Mustikat ovat nyt tosi isoja ja kun käsin poimii niin eipä niiden siivoamiseenkaan paljon aikaa mene. Iltapäivällä sitten isäntä tulikin kaupungista suoraan mökille. Pikaisesti kahvit juotuaan lähti hakemaan kissat kotoamme myös mökille. Illalla lämmitimme saunan ja tietekin piti mennä järveen pulikoimaan. Mikä ihana olo sen jälkeen onkaan. Illan mittaan sitten grillailtiin sapuskaa. Pojalla olikin sitten kiire jo pois, joten isännän kanssa jäätiin sitten kahdestaan.
Niin laittoihan isäntä järveen iltapäivällä verkon, eikä siinä venettä tarvittu, vaan kahlaamalla sen sinne vei. Nauroimme pojan kanssa, että saattaahan tulla kaloja. Mutta kuikas kävikään, tulihan sitä pari komeaa lahnaa. Kuvata tietenkin piti ottaa, ettei kukaan luule kalavaleeksi. Lahnat savustettiin ja hyviä olivat. Namm.... Kuvassa ne vielä lötköttää laiturilla.
Perjantai aamuna kävin vielä poimimassa mustikoita. Ihme ja kumma, kun ei ollut juurikaan itikoita. Olin metsässä sortseissa, pikku topissa ja groksit jalassa. On se kumma kun mökilläkään ei osaa olla, ettei ota imuria ja luuttua esille. Tykkään, että paikat on puhtaat ja järjestyksessä. Sen jälkeenpä olin hyvillä mielin loppupäivän järvessä uimassa ja muuten vaan olla öllötin ja nautin luonnon rauhasta. Vesilinnut uiskenteli poikasineen aivan meidän rannassa. Kyllä siellä sielu lepää. Aurinko porotti taivaan täydeltä niin, että sain poltettua nahkani. Nyt selkää kutiaa niin pi... sti, mutta ei oikein kärsi raapiakkaan. Saa nähä lähteekö nahka. Kissatkin oli mökillä ahkerana hiiriä ja myyriä pyydystämässä. Ainakin seitsemän raatoa siivosin pois. Eivät nääs syö niitä. Lauantaina illansuussa palasimme kylälle kotiimme.
27.07.2011 - 12:17
Virkkasin yön tunteina patalappuja. Turha sitä on piehtaroida sängyssä, kun unta ei tule ja on niin hiostavan kuumaa.
Malli löytyy Novita kesä 2008 lehdestä. Lankana Novita kotiväki ja koukku 2,5. Ensin opettelin keltaisella ruusulla ja parempihan tuosta toisesta ruususta tulikin. Reunoissa on rapuvirkkaus. Sitäpä en aiemmin ollutkaan tehnyt. Mielestäni sopii hyvin tähän. Laput oli muuten tosi nopeita ja helppoja tehdä.





12.07.2011 - 13:58
Niin siitä onkin jo kauan, kun tänne viimeksi olen kirjoitellut. Jotenkin aikaa vain ei ole riittänyt tai sitten muuten en ole enää jaksanut töiden jälkeen.
Nyt olen ollut pari päivää lomalla. Ja paljon on tekemätöntä työtä. Eipä taida ehtiä pitempiä reissuja heittämään.
Urakoitu on omakotitalossamme. Ensiksi kaivinkone kävi kaivamassa 3000 ltr:n öljysäiliön maasta. Lämmitys vaihtuu meillä maalämpöön. Poraus on jo suoritettu. Kallioon tuli reikää 170 m:n syvyyteen. Enää firma käy asentamassa laitteiston.
Eikä siinä vielä kaikki. Koska kaivuri oli jo tontilla, niin homma laajeni. Kaivettiin talon seinustat samalla auki ja laitettiin uudet salaojat. Melkonen mylläkkä ja sotku. Onneksi oli sää suosiollinen. Siinä helteessä kun kärräsi sepeliä, niin kyllä hiki irtosi. Nyt alkaa olla melkein valmista. Nurmikon ja laattojen laittoa on kanssa vielä tehtävä.
Koska porauksesta ja kaivamisesta syntyi aika paljon pölyä, niin koko huusolli sisältäkin kaipaa tosi perusteellisen suursiivouksen. Ikkunoiden pesu on ekana suunnitelmissa. Kääk....
Ja ollaanhan sitä loma-asuntoakin välillä yritetty rakentaa. Muurari on muurannut alkukesästä piipun ja väliseinää. Tänään rakennustarkastaja kävikin aamusta tarkastamassa ja antoi luvan jatkaa. Jospa siitäkin joskus valmis tulee.
Mistään näistä teoksista ei nyt ole kuvia laittaa, mutta jatkossa sitten.
Näin meillä tämä kesä taitaa mennä.
10.02.2011 - 20:40
No nyt liina vihdoin tuli valmiiksi. Reunapistelyjä tehdessäni huomasin tehneeni virheen, mutta en jaksanut ruveta purkamaan. Siksipä tein kaikki nurkat hiukan mallista poikkeavaksi. Ihan hyvä siitä noinkin tuli. Eilen posti toi uuden pistelytyön ja entisiäkin on kasa tekemättä, mutta nyt pidän pikku tauon niiden tekemisessä. Jos vaihteeksi ottais virkkuukoukun tai puikot esille.


18.01.2011 - 19:44
Hei kaikille lukijoilleni ja kiitoksia kommenteistanne.
Tämän vuoden ensimmäinen käsityöni on ruusukaitaliina. Sain vasta eka päädyn tehtyä ja ommeltua koneella reunat. Liinan molempiin päihin tulee ruusu. Lisäksi reunoja tulee kiertämään pistot. Tässä kuvia keskeneräisestä työstä. Kunhan saan valmiiksi, sitten laittelen uutta kuvaa.



19.12.2010 - 21:43
Ehdin kuin ehdinkin pistellä liinan jouluksi valmiiksi. Liina on Atelje Margarethalta malleja. Värisävyjä kaikkiaan 20 kpl.
Mielestäni siitä tuli oikein nätti. Muutamia kuvia liinasta alla.



07.11.2010 - 13:05
Vaikka onkin sunnuntai aloin heti aamusta siivoamaan "huusollia". Ekaks matot ulos tuulettumaan ja sitten imuria laulattamaan. Vaan meidänpä toinen kissa ei tykkää tästä touhusta hyhtään. Imurin ääni on myrkkyä hänen korvilleen. Alakertaa imuroitaessa se menee yläkertaan pakoon ja sitten kun on yläkerran imurointi se saa jalat alleen ja painelee alakertaan. Arvasin minne se taas oli mennyt. no tietysti vakkari piiloon eli kodinhoitohuoneen yläkaapin päälle koriin. Melko huvittava otus. Kuva tietekin oli näpättävä, ei mokoma suostunut katsomaan kameraan, vissiin vähän hävetti.

07.11.2010 - 12:57
Vihdoin ja viimein. Tätä liinaa aloin tekemään jo huhtikuussa, mutta toki kesäkuukaudet oli kaapin kätköissä odottelemassa tekijäänsä. Kun liinan olin saanut valmiiksi, täytyi se heti lähteä pyykkäämään, koska minun pikkuapulaiseni Laku kissa oli innokkaana liinanpäällä seuraamassa sen edistymistä. 


24.10.2010 - 11:47
Nyt kun illat on jo pimenneet ja minun ei ole tarvinnut osallistua pahemmin rakennus ym. projekteihin niin aikaa on hiukan liiennyt käsitöillekkin.
Tämän lankauutuuden (tai ainakaan minä en ennen ollut moista nähnyt) bongasin Oulun käsityömessuilta. Lanka on Italialaista Linie Solo-lankaa. Ohjeen kysyin esittelijältä siellä.
Lanka on noin 3 cm:n paksuista neulosta. Neuleeseen tarvitaan kaksi sukkapuikkoa ehkä 3 nrot. Neuloksen ylläreunasta nurjalta puolelta otetaan parin langan paksuudelta silmukoita kahden sentin välein yhteensä seitsemän silmukkaa. Neulotaan niin, että aina oikea puoli on päälläpäin. Tähän menee kaksi kerää lankaa.
Aluksi tuntu, ettei tästä mitään tule, mutta lopputulos on ihan ok.

Tässä lähikuvaa.

Punainen kaulaliina on neulottu Pom Pom-langasta. Ohje löytyy Novitan neulelehdestä, oiskohan ollut talvi 2009, en ole nyt sataprosenttisen varma siitä. Liinaan meni yksi kerä. Helppo ja nopea.

Lähikuvaa

23.10.2010 - 21:45
Käväisin Oulun käsityömessuilla jokin aika sitten. Siellä oli aivan ihania käsitöitä esillä. Toteutin siellä näkemäni valokranssin.
Tähän tarvitaan vyyhti ohutta paperinarua, puikot nro 12 ja valkea metallivanne halkailijaltaan noin 25 cm. Mulla paperinarussa on myös hopealankaa. Ei kyllä näissä kuvissa tule esille.
Ensin luodaan 48 silmukkaa, neulotaan edestakaisin aina oikeaa neuletta. Neulotaan koko vyyhti. Sitten ommellaan sivusauma. Seuraavaksi neulos kieritellään vanteen ympärille ja väliin tietysti kieritellään ledvalot, mulla tässä on 35 lamppua. Lopuksi kiinnitin samaisella narulla reunan, pysyy paremmin paikoillaan. Siinä kaikki.
Löysin nyt tarkemman ohjeen täältä (kohta työohjeet/neule)
Kuvassa neulos valmiina.

Ja tässä sitten lopputulos

Edit. Naru neulotaan sellaisenaan, ei esim. kastella.
|
Kävijämäärä
Laskuri otettu käyttöön 22.4.2008
Kävijöitä 4.3.2011 n. 24700 (laskuri hävinnyt)

uusi laskuri lisätty 5.3.2011
|